Lintukirjoja 1 : Garnerin uusin Challenge Series

Garnerin kirjassa on teemana syksy ja lisäksi kirjan perusideana ovat : löytöretket lintujen määritykseen, hankalat määrityshaasteet on tehty helpommaksi, lisäksi on videoita ym QR-koodeilla. Erityisen mairitteleva on kutsu testata uusia tuntomerkkejä.

Esimerkkejä kirjassa käydyistä lajeista ovat esim hernekerttutaksoni, josta alalajit curruca, blythi ja minula. Lisäksi on käsitelty mm rusorintakertun taksoneita, joitakin varpushaukkalajeja, perus- Acroja, idänpikkudieppoa, sepeltaskujen taksonomiaa, Pohjois-Amerikan sinisuohaukkaa ns Northern Harrieria ym.

Kirjassa on hienot piirrokset, joissa englantilaisen tapaan on nuolilla osoitettu eroja, kuten viitakerttusen siipipaneelia: eye-catching bronzy wing panel ym. Esim sepeltasku- piirrokset ovat hienoja ja mm alalajin stejnegeri pyrstön yläpeitinhöyhenet on piirretty hienosti, joskin on viitattu tulevaan, jo nyt julkaistuun ruotsalaiseen artikkeliin BB:ssä.Siltä osin ihan viimeisin tieto ei löydy tästä kirjasta, vaan artikkelista.

Joissakin lajiryhmissä mietin, onko niissä paljoakaan uutta tietoa, esim. perus-Acroissa, kuten luhta-ja viitakerttusissa, joita kokenut suomalaisorni on pyöritellyt mielessään jo vuosia sitten määrityskaboissa. Eikä sitä kaikkea Suomessa pyöritettyä tietoa ole siinä laajuudessa tässä. Esim varpaiden kynsien värierot on meillä vanha klassikko.  Ehkä englantilainen konteksti selittää paljon kokonaisuutta. Esim Duivendijkin määritysoppaassa on kaikki sama tieto hernekerttujen taksonomiasta, mutta se on vain tylsässä tekstimuodossa. Toki on hienoa katsoa asia väripiirroksista.

Joiltakin osin kirjassa on aiheen laajuuden ymmärtäen suurpiirteisyyttä, mutta ehkä määrityskirjaksi liikaa. Mm amerikkalaisen sinisuohaukan alalajin hudsonius erona mainitaan raidoituksen määrä uloimmissa käsisulissa. Kirjassa sanotaan very Pro for hudsonius..ihan kiva termi. Katselin omaa kuvaani nuoresta koiras-hudsoniuksesta, jolla on koiraalle usein tyypilliseen tapaan aika epäselvät juovat, joiden laskeminen on vaikeaa..aihe josta ei puhuta lainkaan. Tällaisen best selling - tyyppisen tavan ongelmaksi nousee, että se antaa lintukirjan tavoin suuntaviivoja, mutta jättää joiltain osin kylmäksi. 

Kirja on parhaimmillaan nostamaan esille pikku juttuja, esimerkiksi idänpikkusiepon ja pikkusiepon tertiaalien kuviot eroavat 1kv linnuilla. Samoin tiesitkö, että hiirihaukan alalajilla vulpinus on kapeampi pyrstösulka vanhoilla linnuilla kuin alalajilla buteo? Kysymys myös voisi kuulua: miksi tällaista käsituntomerkkia tuodaan esille? Kova juttu määrityskaboissa?

Kirja täyttänee sellaisen oivalluspläjäyksen lupauksen pienissä erissä yksityiskohtaisia tuntomerkkejä, ja kuuluu määrityksestä kiinnostuneen hyllyyn. Lokkiharrastaja katsoisi kirjan pinnalliseksi, koska moni asia ornitologiassa ei ole aina obvious, vaan enemmän joskus ns. vaikea. Moni kirjan tuntomerkeistä on lisäksi käsi- tai kuvatuntomerkki.

Ääniharrastajana jäin kaipaamaan lähteitä. Esim hernekerttujen taksoneiden äänierot on kuvattu kirjassa, mutta kuinka isoon otokseen nuo tiedot perustuvat..jää arvoitukseksi. 

J.Pirhonen