Siperianharmaalokin Larus vegae vegae määrittämisestä Some notes of ID of Vega Gull Larus vegae ssp vegae

larvegveg_17_1_of_1.jpg

Siperianharmaalokkeja Larus vegae ssp vegae yllä. Huomaa vaaleanpunaiset jalat, jotka esiintyvät kaikissa ikäluokissa. Helmikuussa pään kuvioinnit voivat alkaa jo heikentyä, mutta aika tyypillistä on selkeä huppumainen viirutus. Huomaa tummaahko iiris. Siperianharmaalokki on hieman harmaalokkia tummempi. Ns tertiaalien muodostama valkea puolikuu (crescent) on selvä johtuen kontrastista tummaan selkäpuoleen. Lisäksi valkeaa on keskimäärin enemmän kuin harmaalokilla. Etelä-Korea helmikuu 2014.

Tässä jutussa keskityn ad-tyyppisten lintujen määritykseen ja eräänä fokuksena on miettiä, kuinka laji erotetaan harmaalokista. Kuvat ovat kaikki omia ottamiani Etelä-Koreasta helmikuulta 2014, jossa liikuimme sekä itä-että länsirannikolla ja Jejun saarella.

Siperianharmaalokki Vega Gull Larus vegae vegae on suurehko lokki (mitat harmaalokin luokkaa), jolla vaaleanpunaiset jalat (kaikissa ikäryhmissä). Lännessä se on vastine Amerikanharmaalokille (Larus smithsonianus) Luoteis-Alaskassa ja pesii Koillis-Aasiassa. P-Amerikassa se pesii vain St Lawrencen saarella. Laji talvehtii pesimäalueitten eteläpuolella Japanissa, Etelä-Kiinan rannikolla ja Koreassa.

Kokoa ja muotoa KMO vertaa harmaalokkiin, jolla siis pyöreä pää, tukevahko nokka ja selvä gonys-kulma. Ylänokka kaareutuu lievemmin kuin harmaalokilla. Yläpuolen harmaa sävy on KMO:ssa harmaalokin luokkaa ja siis tummempi kuin Amerikanharmaalokilla. Chris Gibbinsin aineistossa tummuus on tummimpien harmaalokkien luokkaa. Jalat ovat vaaleanpunaiset, mutta länsiosissa esiintyy myös kellertäväjalkaisia lintuja (Gibbinsin aineistossa pieni osa). Käsisulissa (ulkoapäin laskevasti) valkeat mirrorit ovat pienet P10 ja P9:ssä ja lisäksi mustaa P5-6 ja vaaleat ulokkeet keskimmäisissä käsisulissa kohti mustaa kärkiosaa ja KMO mukaan joskus luoden helminauhaefektin, joka muodostuu ulokkeiden valkeista kärjistä. SIlmärengas on punainen. Iriksen väri kuvataan KMO:ssa vaaleasta aina tummatäpläiseen ja tummaan. Siperianharmaalokilla on leveämmin valkea tertiaalien puolikuu-kuvio ja leveämmin valkeaa kyynärsiiven kärjessä.

Aluksi on hyvä tutustua Chris Gibbinsin web-artikkeliin vuodelta 2003:

http://www.surfbirds.com/ID%20Articles/JapanGulls/index.html

Kodak-asteikolla ad-linnun harmaa on 6-7 KMO:n mukaan. Siivenkärkeä verrataan samantyyppiseksi kuin läntisellä amerikanharmaalokilla KMO:ssa. Gibbinsin aineistossa siis siperianharmaalokki on keskimäärin harmaalokkia tummempi ja tummimmat harmaalokit yltävät samaan sävyyn. Iris on keskitumma.

Siivenkärjen analyysissä Gibbins on kuvannut vaihtelua ja tavallisin kuvio on, että  P10 ehjä musta juova mirrorin ja siiven kärjen välillä. Lisäksi P5:ssä on etelänharmaalokkimainen leveä musta juova ulottuen sisä-ja ulkohöydyn läpi. P5:n mustan määrä vaihtelee, mikä on oletettavaakin huomioiden lokkien laaja vaihtelu.P4:ssä on osalla musta kuvio.

KMO:ssa sen sijaan P4-6 on kuvattu epäselvemmin ja siellä mustaa sanotaan olevan pääasiassa ulkohöydyssä ja kiintempi musta kuvio kuin harmaalokilla ja kuvion muoto on kiilamainen, joka on 45 asteen kulmassa kohti ruotia.

Harmaalokista Larus argentatus erottavina seikkoina Gibbins pitää: 1) tummaa iiristä (keskitumma pääasiassa, vaihtelua on), 2) mustaa kuviota P4:ssä ja 3) voimakasta mustaa kuviota P5:ssä, joka on siis etelänharmaalokkimainen.

Kuitenkin pienellä osalla harmaalokkeja on iiris tumma ja myöskin pienellä osalla voi olla mustaa P4:ssä (A.Lindholm, suull.). Eli yksittäinen tuntomerkki vaihtelee niin paljon, että sen perusteella ei voi määrittää. Tuntomerkkien yhdistelmä ja tyypilliseen yksilöiden määrittäminen on lokkimäärityksen perusta.

lararg_ad_kmk_07_07_iiib.jpg

KUVA 1a. Harmaalokki Larus argentatus argentatus-tyyppi Lappeenranta kaatopaikka heinäkuu 2007. Huomaa argentatukselle tyypillinen laaja valkea kärki P10:ssä. P5:ssä on heikko musta kuvio. Vaalea iiris ja punainen silmärengas. Siivet ja selkäpuoli ovat vaaleamman harmaat kuin keskimäärin vegaella. Euroopassa määritettävällä amerikanharmaalokilla olisi P10 sisähöydyssä erilainen harmaa kiila (näkyisi tässä kuvassa) tai/ja P5 pitäisi olla vahva W-kuvio. Vaalea iiris on mahdollinen myös vegaelle, mutta esimerkiksi P5:ssä on tällä heikko kuvio ja P4:ssä ei lainkaan mustaa.

Etelänharmaalokin Larus michahellis ssp michahellis siipikaavioita ad- linnuilla voi tutkia seuraavassa linkissä:

http://gull-research.org/ylg/5cyfebr.html

OMA KUVA-AINEISTO

Huomionarvoista on, että aika monella yksilöllä oli P5-kuvio keskimäärin erilainen kuin etelänharmaalokilla ja amerikanharmaalokilla. Ohessa sarja kuvia eri linnuista ja piirros kuviosta eri lajeilla. Tähän täytyy aina lisätä, että lokkien variaatio on laajaa ja kuvio voi vaihdella eri yksilöillä. Vaikutelma kuitenkin on, että kuvio ei muistuta em lajeja keskimäärin kuvissa, vaan on oman laisensa.

Siperianharmaalokki oli yleinen retkemme aikana. Kalasatamissa kuvasin lentäviä lintuja sattumanvaraisesti.

larvegveg_sk_02_14_ind_6_1_of_1.jpg

KUVA 1. Siperiaharmaalokki Larus vegae vegae ad. Vaaleapäinen, joskin putkella katsottuma kuviointia oli niskassa. Varsin monilla vanhoilla linnuilla oli helmikuussa runsaahkoa viirutusta ja tämä ehkä ääripäästä eli hyvin vähäkuvioinen. P10 on valkea mirror ja siiven kärjen ja mirrorin välissä on ehjä musta juova. Huomaa vahva musta kuvio P5 sekä sisä-että ulkohöydyssä. Myös P4 on pieni musta täplä. Selvä kuvio P5:ssä, täppä P4 ja tummahko iris ovat erottavia tekijöitä harmaalokista (Larus argentatus). Huomaa leveä valkea juova kyynärsulissa, joka kontrastoi hyvin tummempaan siipeen (keskimäärin siis vegae on harmaalokkia tummempi ja vain tummimmat harmaalokit ovat näin tummia. Amerikanharmaalokki on selkeästi vaaleampi). P5-6-7 on harmaan ulokkeita mustaan käsisiiven kärkeen (tongues) ja niiden kärjessä on valkeaa. Valkea kuvio muistuttaa mm amerikkalaisen kalalokin alalajin brachyrhynchus kuviota, kuten ohotanlokinkin ns string of pearls-kuviota. Etelä-Korea, helmikuu 2014 J.Pirhonen.

larvegveg_sk_02_14_ind_6b_1_of_1.jpg

KUVA 2. Sama siperianharmaalokki, jonka siivenkärki kropattu lähempää. Alempana keskustelen piirroksen avulla P5 mustan muodosta. Siinä on Gibbinsin aineiston mukaan vaihtelua, ja osalla siis P5-kuvio voi puuttuakin tai olla epätäydellinen. KMO mukaan ulkohöydyssä voi olla nuolenkärkikuvio. Satunnaisotoksissa Korean ad-linnuilla aika monella on tämänkaltainen musta kuvio P5:ssä.

larvegveg_sk_02_14_ind_12_1_of_1.jpg

KUVA 3. Kolmas siperianharmaalokki lennossa. Huomaa, että P10 on vielä kasvussa ja P9:ssä on mirror. P5:ssä on voimakas musta kuvio. Keskimmäisissä käsisulissa on valkeat täplät harmaiden ulokkeiden kärjissä.

larvegveg_sk_02_14_ind_12b_1_of_1.jpg

KUVA 4. Sama lintu kuin edellä. P4:ssa on heikko kuvio ulkohöydyssä. Tämä yksilö on aika tukevanokkainen. Kts Gibbinsin kirjoitus aiheesta ja nokan värityksen vaihtelusta.

lveg_liskuva_1_1_of_1.jpg

KUVA 5. Siperianharmaalokki ad Jeju, Etelä-Korea helmikuu 2014. Tyypillinen tummahko iiris, punainen silmärengas, viirukas pää talvipuvussa, selvä tertiaalipuolikuu ja vaaleanpunaiset jalat.

lveg_liskuva_1b_1_of_1.jpg

KUVA 6. Siperianharmaalokki sama kuin edellä. P5 näkyy tertiaalin alta ja tälläkin yksilöllä on selvä, ulkohöydyssä korkeampi musta kuvio ja molemmissa höydyissä tarkkarajainen musta kuvio. Kuvio ei ole W. Tertiaalien puolikuu ja alempien hartiahöyhenten valkea alue kontrastoituu selvästi harmaaseen siipeen.

larvegveg_sk_02_14_ind_1b_1_of_1.jpg

KUVA 7. Siperianharmaalokki.Huomaa P10 mirror ja aihio P9. P4 mustaa ulkohöydyssä ja P5 tyypillinen kuvio. Kts piirros 1.

larvegveg_18_1_of_1.jpg

KUVA 8.Siperianharmaalokki. Eri yksilö. Nokassa paljon mustaa, joka lienee merkki esiaikuisuudesta. P4 pieni musta täplä ja P5 mielestäni yleinen kuvio, jossa ulkohöydyssä on enemmän mustaa kuin sisähöydyssä. Vaaleat kärjet ulokkeissa P5-7.

Onko edellisten lintujen musta kuvio P5:ssä samanlainen kuin amerikanharmaalokilla tai etelänharmaalokilla? Osalla amerikanharmaalokeista musta kuvio on aika lajityypillinen W. Argenteuksella se on harvinainen ja argentatuksella ei sellaista kuviota juurikaan ole. Oheissa artikkelissa on tarkasteltu mm P5-kuviota ja on muutenkin hyvä johdatus amerikanharmaalokin ja harmaalokin erottamiseen (ad).

Tarkka analyysi siitä, kuinka amerikanharmaalokki ja harmaalokki ovat erotettavissa toistaan löytyy seuraavasta Adraensin ja McTavishin artikkelista. Tässä löytyy myös siiven kärjen analysointi sulka sulalta:

http://gull-research.org/papers/papers3/DB26_3_2004.pdf

Amerikanharmaalokilla myös P10 on tyyppiyksilöillä vahvasti erilainen ja sulan kärkeen työntävät kiila on kärjestään suorakaiteen muotoinen.

Edellä oli linkki etelänharmaalokkikuviin, joiden P5-kuvioiden vaihtelua voi siellä vertailla. Gibbins mainitsee P5-kuvion muistuttavan etelänharmaalokkia.

image.jpg

PIIRROS 1. Vapaamuotoinen hahmotelma P5 mustan kuvion muodosta eri lajeilla. P5 musta kuvio vaihtelee, voi olla heikko ja kuvio puuttua tai käsittää esim toisen höydyn. Tässä tarkastelussa lähdetään niistä yksilöistä, joilla on selkeä kuvio ja edustaa ehkä tyypillistä yksilöä. Lokkien variaatio ja risteytyminen on tosiasia. Tunnistuksen tulee aina perustua tuntomerkkien laajaan yhdistelmään. Siperianharmaalokin osalta ehdotettu tyyppikuvio vaatii tutkimista isommalla aineistolla. Noin muutaman kymmenen kuvan perusteella kuvio eroaa tyypillisestä amerikanharmaalokista selvästi ja ainakin osasta etelänharmaalokeista. Gull Researchin kuvista löytyy joitakin etelänharmaalokkeja, joilla P5-kuvio lähenee vegaeta. A) amerikanharmaalokilla on musta W-kuvio. Kuviointi vaihtelee P-Amerikan eri osien linnuilla, joten ei ole siis välttämätön. Silloin tulee ad lintu tunnistaa muista siivenkärken kuvioinneista. B) siperianharmaalokilla kuvio ei muistuta W:tä. Ulkohöydyn musta kuvio nousee enemmän kohti sulan kärkeä ja sisähöydössä musta kuvio on matalampi. Kummassakin höydyssä oli usealla kuvaamallani ad linnulla selkeä ja tarkkarajaiset mustat kuvioinnit. C) etelänharmaalokilla on kuvissa selvä musta juova P5:ssä ulko-ja sisähöydyssä, kuitenkin useissa kuvissa musta kuvio on melko lailla yhtä leveä ulko-ja sisähöydyssä. Joillakin linnuilla oli musta kuvio aika lähellä vegaeta. Tämä ei ole kuitenkaan ongelma, koska michahellis on muuten aika helposti erotettava laji.

Kuvien perusteella P5- kuvio on monilla yksilöillä selvä ulko- ja sisähöydyssä. Lisäksi kuvio oikein ole W- kuvio, sillä ulkohöydyssä on monella linnulla mustaa enemmän kuin sisähöydyssä. Silti musta kuvio on tarkkarajainen. Lisäksi se eroaa tuon suuremman ulkohöydyn mustan määrän vuoksi myös keskimäärin etelänharmaalokista, joskin oheisessa Gull Research- linkissä on yksi kuva, jossa P5 on etelänharmaalokilla on hyvin samanlainen kuvio. Etelänharmaalokilta puuttuu kuitenkin valkeat kärjet ulokkeista P6-7 keskimäärin. Tarkkaa lukua ei ole, kuinka isolla osalla ad siperianharmaalokilla kuvio on tällainen. Jatkossa osuutta olisi hyvä tutkia. Vaihtelua on, koska P5:ssä sekä KMO että Gibbins kuvaavat mustan jopa puuttuvan tai olevan vain ulkohöydyssä.

Tässä ei ole käsitelty Koreassa myös talvehtivaa spiperianharmaalokin alalajiksi luettavaa ssp mongolicusta. Kesäisestä ad linnusta löydät kuvia kuvakansiosta Mongolia 2010. Koreassa näimme retken aikana aika vähän alalajia mongolicus ja pääasiassa nuoria lintuja. Huomaa mongolicuksen erilainen habitus eli tukeva nokka, luisu pää ja lisäksi kuvataan rakenteelliseksi eroksi pidemmän oloiset siivet. Siiven kärjessä ei ole isoja eroja ssp vegaeen, mutta Gibbinsin jutussa mainitaan, että P3:ssa voi olla mustaa. KMO kuvaa erona, että keskimäärin mirrorit ovat selvät P10 ja P9, usein P10 koko kärki on valkea. Talvipuvussa ad linnut ovat lähes viiruttomia. Lisäksi mongolicus kuvataan hieman vegaeta hieman vaaleammaksi. Iiris voi olla hyvin vaalea, mutta väri vaihtelee. Jalkojen väri vaihtelee keltaisesta lihanväriseen ja eivät ole niin vaaleanpunaiset kuin vegaella.

Kirjallisuus:

Adriaens P, McTavish B: Identification of Adult American Herring Gull. Dutch Birding 26:3, 2004.

Gibbins C: Identification of Adult Vega Gull: Field Observations from Japan, February 2003. Www.surfbirds.com.

Howell S N, Dunn J: Gulls of the Americas. Houghton Mifflin, 2007.

Olsen KM, Larsson H: Gulls of Europe, Asia and North America. Helm, 2004.

ENGLISH SUMMARY:

This is review to ID of Vega Gull Larus vegae vegae. There are two links to nice articles written by Chris Gibbins and Peter Adriaens and B McTavish. First article is fine introduction to variation of Vega and second to ID to American Herring. Photos are taken in S Korea, where I visited during February 2014. I have analysed colour pattern of wings of adults. P5 has often broad Black band in both webs resembling Yellow- legged Gull. Note drawing of pattern of P5. This pattern still variates and some may have weaker pattern. Also according to discussion with leading Finnish laridists, in Herring Gulls pattern on black areas variates so much that wing pattern alone is not valuable proof alone ( If invidual would be identified in WP). If all the characters would match in Europe to Vega..can we still be sure of ID?