Lintukirja- arvostelu 1: Garner M: Birding Frontiers Challenge Series Autumn

Garnerin kirjassa on teemana syksy ja lisäksi kirjan perusideana ovat : löytöretket lintujen määritykseen, hankalat määrityshaasteet on tehty helpommaksi, lisäksi on videoita ym QR-koodeilla. Erityisen mairitteleva tavoite on kirjan kutsu lukijalle testata näitä uusia tuntomerkkejä.

Esimerkkejä kirjassa käydyistä lajeista ovat esim hernekerttutaksoni, josta on esitetty alalajit curruca, blythi ja halimodendri. Lisäksi on käsitelty mm rusorintakertun taksoneita, joitakin varpushaukkalajeja, perus- Acroja, idänpikkusieppoa, sepeltaskujen taksonomiaa, Pohjois-Amerikan sinisuohaukkaa ns Northern Harrieria ym.

Kirjassa on hienot piirrokset, joissa englantilaisen tapaan on nuolilla osoitettu eroja, kuten viitakerttusen siipipaneelia:" eye-catching bronzy wing panel" ym. Esim sepeltasku- piirrokset ovat hienoja ja mm alalajin stejnegeri pyrstön yläpeitinhöyhenet on piirretty hienosti; joskin on viitattu tulevaan, jo nyt julkaistuun ruotsalaiseen artikkeliin BB:ssä.Siltä osin ihan viimeisin tieto ei löydy tästä kirjasta, vaan artikkelista.

Joissakin lajiryhmissä mietin, onko niissä paljoakaan uutta tietoa, esim. perus-Acroissa, kuten luhta-ja viitakerttusissa, joita kokenut suomalaisorni on pyöritellyt mielessään jo vuosia sitten määritysmielessä. Eikä sitä kaikkea Suomessa pyöritettyä tietoa ole siinä laajuudessa edesntässä. Esim varpaiden kynsien värierot on meillä vanha klassikko.  Ehkä englantilainen konteksti selittää paljon kokonaisuutta. Esim Duivendijkin määritysoppaassa ja Shirihai et al Sylvia Warblers kirjassa on lähes kaikki sama tieto hernekerttujen taksonomiasta, mutta se on Duivendijkin "lukuoppaassa" vain tylsässä tekstimuodossa. Toki on hienoa katsoa erot väripiirroksista.

Joiltakin osin kirjassa on aiheen laajuuden ymmärtäen suurpiirteisyyttä, mutta ehkä määrityskirjaksi liikaa. Mm amerikkalaisen sinisuohaukan alalajin hudsonius erona mainitaan raidoituksen määrä uloimmissa käsisulissa. Kirjassa sanotaan; " very pro for hudsonius"..ihan kiva termi., mitä se sitten onkaan. Katselin omaa ottamaani kuvaa Cape Maysta vuodelta 2009  nuoresta koiras-hudsoniuksesta, jolla on koiraalle usein tyypilliseen tapaan aika epäselvät ja epäsäännölliset käsisulkien juovat, joiden laskeminen on vaikeaa (onko esim kuudes juova edes olemassa)..aihe josta ei kirjassa puhuta lainkaan. Mainittakoon, että raidoitustuntomerkki on kuvattu jo Peter Pylen oppaassa osassa II ID Guide to North American Birds. Siinä on tarkkaan kuvattu ad koiraan ja naaraan P8 käsisulan kuvioinnin erot alapuolelta. Lisäksi tuntomerkki on kuvattu P10 :n ja uloimpien käsisulkien osalta Duivendijkin määritysoppaassa kohdassa juv linnut.  Tämänkin lajin osalta on ns. review-tyyppisesti tuntomerkkejä nostettu esille muista kirjoista. Mikään kirjoista ei kuitenkaan kuvaa kunnolla nuoreen koiraan juovitusta uloimmissa käsisulissa. Nimialalalajilla on Forsmanin mukaan nuorella koiraalla taipumus heikkoon käsisiiven kuviointiin, kuten sirosuohaukoillakin. Pitäisikö asia tutkia ko ikäluokassa hudsoniuksella?

noha_cap_09_09_1cy_male.jpg

Sinisuohaukka 1kv ssp hudsonius syyskuu 2009 CAPE MAY USA, koiras. Sukupuoli iriksen väristä, joka nähty kuvista. Uloimmissa käsisulissa ei erotu kuutta selkeää juovaa. Sen aihio on niin heikko, ettei se erotu kropatusta kuvasta. Kuva: J.Pirhonen

Best selling - tyyppisen esitystavan ongelmaksi nousee, että se antaa lintukirjan tavoin suuntaviivoja, mutta jättää joiltain osin kylmäksi. Aihepiiri on laaja ja toki on nostettava tällaisessa kirjassa joitakin asioita vain esille. Monia kiinnostaa kuitenkin se varmuus ( varmuus siitä, että tietoa on riittävästi kattamaan käytännön ongelmat). Esimerkiksi tässä stejnegeri-asiassa parhaan vastauksen yläperän kuvioiden luotettavuudesta saa vain alkuperäisestä artikkelista. 

Kirja on parhaimmillaan nostamaan esille pikku " määritysvinkkejä" , esimerkiksi idänpikkusiepon ja pikkusiepon tertiaalien kuviot eroavat 1kv linnuilla. Samoin tiesitkö, että hiirihaukan alalajilla vulpinus on kapeampi pyrstösulka vanhoilla linnuilla kuin alalajilla buteo? Kysymys toisaalta voisi kuulua: miksi tällaista käsituntomerkkia tuodaan esille? Kova juttu määritysskaboissa? Nykyisin tosin määrittäminen on mennyt kuvien kautta lintujen tutkimiseen, joten ehkä tästäkin tuntomerkistä voi olla apua. Mutta itse kirjan lupaamaan haasteeseen: uusi tuntomerkki on toki aina oivallus, sukellus määritysvarmuutensa parantamiseen.

Kirja täyttänee sellaisen oivalluspläjäyksen lupauksen pienissä erissä yksityiskohtaisia tuntomerkkejä, ja kuuluu määrityksestä kiinnostuneen hyllyyn. Lokkiharrastaja (kaikessa vaihtelun laajuuden ymmärryksessään) katsoisi kirjan ehkä pinnalliseksi, koska moni asia ornitologiassa ei ole aina obvious, vaan enemmän joskus ns. vaikea. Kliiniajattelu nostetaan harvoin esille,koska se sotkisi määritystä liikaa. Mutta nykymäärityksessa pitäisi tuoda enemmän esille, koska ja millä rajoilla määritetään ja mihin rajat voisi vetää. Se ei ole aina obvious. Moni kirjan tuntomerkeistä on lisäksi käsi- tai kuvatuntomerkki eikä aina maastossa selvä.

Ääniharrastajana jäin kaipaamaan lähteitä. Esim hernekerttujen taksoneiden äänierot on kuvattu kirjassa, mutta kuinka isoon otokseen nuo tiedot perustuvat..jää arvoitukseksi. Onko taksahduksessa eroja currucan ja blythin välillä? Sonogrammi on kirjassa pieni ja korostaa vain pinnallisesti näkyvää kuviota spektogrammissa. Ns kovat luvut eivät oikein edes näy sonogrammissa.

Tehdäänkö määrityksestä taas kerran kirjassa liian helppoa? Tämän syksyn Suomen lepyjen kihuinvaasio on saanut monet huomaamaan, että määrityksen rajat ovat tietynlaiset: vaikka katsot mahdollisimman paljon tuntomerkkejä, silti osa yksilöistä on äärettömän vaikeita-jopa ihan käsikuvissa! Todellisen määrittämisestä kiinnostuneen ihmisen tulee oikeastaan kehittyä nöyräksi eikä besservisseriksi. 

J.Pirhonen

ficpar_111014_hanko_mk_1b_1_of_1.jpg

Pikkusieppo 1kv Hanko lokakuu 2014. Lämmin sävy (persikansävy) rinnassa yleensä tuoreessa puvussa on pikkusieppoon viittaava tuntomerkki. Idänpikkusiepolla on kylmänharmaa rinta.